Main menu:


Hyppytoimintaa kuumailmapalloista

Lauantaina 13.2. ja sunnuntaina 14.2. Tampereella järjestetään kelien salliessa kenties tähänastisesti suurin pallohyppytapahtuma Suomessa. Hyppykäytössä on kaksi suurta kuumailmapalloa, joilla lennetään molempina päivinä. Isompi pallo on neljäntoista matkustajan ja pienempi kymmenen, mutta aivan näin montaa hyppääjää varusteineen ei kyytiin kuitenkaan mahdu. Pallojen laskeutumisen helpottamiseksi mukana on myös matkustajia painolastina. Molemmat pallot lentävät yhtä aikaa ja hypyt tapahtuvat yli kilometrin korkeudesta. Lähtöpaikka on Tampereen lähiympäristössä tuulen suunnasta riippuen ja hyppypaikka pyritään saamaan lähelle kaupunkia sopivien jää- tai peltoalueiden yläpuolelle.

Pallohyppytapahtuman mahdollistaa Linnan Pallo Oy.