Main menu:


Lajiesittely

Laskuvarjohyppääminen on hyvin monipuolinen laji, josta harrastaja voi jatkuvasti löytää uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Hyppääjä voi keskittyä esimerkiksi vapaapudotustaitojen hiomiseen tai varjon varassa lentämiseen. Erilaisia kilpailulajeja on toistakymmentä, mutta suurin osa hyppääjistä harrastaa vain omaksi ilokseen eikä kilpailumielessä. Kilpaurheiluna hyppylajit ovat taitolajeja ja kansainvälisellä tasolla kyse on todellisesta huippu-urheilusta.

Suurin osa harrastajista keskittyy johonkin alalajiin, vaikka hiovatkin taitojaan vain omaksi ilokseen. Oppilasaikana opitaan perustaidot itsenäisen hyppäämisen mahdollistamiseksi ja oppilasuran päätyttyä tuoreelle lupakirjahyppääjälle avautuu paljon uusia mahdollisuuksia.

Vapaapudotuslajeja ovat kuviohyppy (FS), freestyle, skysurfing ja freeflying.


FreeFlying

Suosituin näistä on freeflying, joka tarkoittaa lentämistä vapaassa pudotuksessa erilaisissa asennoissa yhdessä muiden kanssa. Hyppääjät voivat pudota vaikkapa istuallaan, pää alaspäin tai selällään. Vapaapudotuslajeja kuvataan paljon kypärään kiinnitetyillä kameroilla ja kuvaaminen onkin oikeastaan myös oma lajinsa.


FreeStyle

Freestylessä tehdään erilaisia liikkeitä vapaassa pudotuksessa.

Skysurfingissa eli lautahyppäämisessä hyppääjällä on jaloissaan kiinni lauta, jonka avulla voidaan tehdä erilaisia liikkeitä vapaan aikana.


FS (FormativeSkydiving)

Kuviohypyillä hyppääjät muodostavat erilaisia ennalta sovittuja muodostelmia vapaanpudotuksen aikana.


CRW (CanopyRelativeWork)

Kupumuodostelmahypyillä varjot avataan heti uloshypyn jälkeen ja avonaisilla varjoilla lennetään kiinni toisiin varjoihin tehden erilaisia muodostelmia.


CanopyPiloting

Canopy pilotingissa lennetään nopeilla varjoilla vaakasuoraan lähellä maan tai veden pintaa viireillä merkittyä rataa pitkin.

Taito- ja tarkkuus ovat vanhimmat hyppylajit. Tarkkuudessa hypätään vain muutaman sentin kokoiseen maaliin suurilla ja rauhallisilla varjoilla. Taitohypyssä kilpaillaan vapaassa pudotuksessa tehtävän volteista ja käännöksistä muodostuvat sarjan suoritusnopeudessa ja puhtaudessa.

Eräs hyppäämisen alalaji on myös liitohyppääminen. Hyppääjällä on erityinen siivin varustettu liitopuku, jonka avulla saadaan putoamista vapaassa muutettua vaakanopeudeksi.